Thursday, March 28, 2013

Girl's Day- Expectation & EXO-K - Mama


Kävin tänään hakemassa Kpop Martin pakettini postista ja olin yllättynyt paketin koosta. Ihmettelin pitkään että miksi ihmeessä kaksi albumia on paketoitu niin suureen pakettiin. Noh, avatessani pakettia, joka oli paketoitu niin hyvin että teippien poistossa meni ikuisuus, tajusin että siellähän on Girl's Day albumin ennakkotilaus lahja, avaamaton juliste. Avasin julisteen heti ja julisteessa on sama kuva kuin albumin kannessa. En tiedä vielä minne laittaisin julisteen kiinni sillä se ei oikein sovi huoneeni sisustukseen enkä maalipintaan sitä haluaisin kiinnittää. Ehkäpä vaatekaappiin kiinni?
Olin yllättynyt kuinka suuri Girl's Dayn Expectation albumi on, suurin näkemäni albumi ja oli hankalaa saada se mahtumaan laatikkoon jossa säilytän albumejani. Koosta riippumatta, albumi on todella nätti ja kuvat kauniita. En ole vielä kuullut albumin kaikkia kappaleita vain Expectationin. Expectation on kyllä Nothing Lasts Foreverin kanssa ehdottomasti Girl's Dayn parhaat kappaleet. En malta odottaa että pääsen kuuntelemaan loputkin kappaleet.

Toinen albumi paketissa oli EXO-K:n Mama. Minulla itseasiassa on jo kyseinen albumi sekä kaksi EXO-M:n Mama albumia. Syy niin moneen EXO albumiin on kuvakortit! Olen jo pitkään metsästänyt D.O:n, Sehunin ja Krisin kuvakortteja, ja ilokseni sain vihdoin ja viimein Sehunin kortin, WAAAAH! Laitoin sen heti korttimuoviin ja talteen :P
EXO:n Mama mini albumi on mielestäni super hyvä. Kaikki kappaleet jäävät mieleen, mutta suosikkini on ehdottomasti What Is Love jonka laulavat Koreaksi D.O ja Baekhyun sekä Kiinaksi Chen ja Luhan. Toinen suosikkini on Angel, joka on todella kaunis kappale ja olen laulellut sitä viime päivinä koko ajan. Mainitsemisen arvoinen kappale on myös Machine, joka erottuu joukosta ja on myös ollut laulu kohteenani :) Täytyy tässä muuten vielä mainita että miten paljon vihaan albumin pakkausta! Aina kun haluan kuunnella levyä, pelkään että rikon kannen sillä se on pehmeä pahvinen kuori joka vedetään pois. Toivon todella että seuraava albumi on tehty kestävämmästä materiaalista, jos siis EXO koskaan tekee comebackin.

Seuraava postaukseni on luultavasti Lee Hi:n sekä Infiniten uusista albumeista joiden pitäisi saapua ensi viikolla. Siihen asti, näkemiin :D





Thursday, March 21, 2013

TOP 5 K-Dramas

Noin vuosi sen jälkeen kun aloin kuuntelemaan korealaista musiikkia, löysin Korealaiset draamat ja rakastuin niihin heti. Olin aikaisemmin katsonut vain Japanilaisia sekä Taiwanilaisia komedia sarjoja, joten vaihtelu virkisti. Olen katsonut todella monta K-draamaa vuosien varrella, mutta tässä postauksessa esittelen niistä vain viisi, jotka ovat minun mielestäni parhaimmat. Aloitetaampa...



1. Coffee Prince/ The 1st Shop of Coffee Prince
Olen ollut Yoon Eun Hyen fani jo X-Man ajoista alkaen ja odotin innolla missä draamassa hän näyttelisi Princess Hoursin ja The Vineyard Manin jälkeen. Kun Coffee Prince alkoi, tiesin että tulisin rakastamaan sarjaa. Yoon Eun Hye on loistava poikatyttö Eun Chanin roolissa ja Gong Yoo sekä muut "Princet" ovat hyvää silmäruokaa ;) Sarjassa on loistava juoni (perustuu siis novelliin) eikä se käy tylsäksi vaikka onkin 17 jaksoa pitkä. Sarja on niin hyvä että olen katsonut sen jo kolmeen kertaan ja neljäs kerta on juuri menossa.


2. Brilliant Legacy/Shining Inheritance
Han Hyo Joo kuuluu ehdottomasti Korean parhaimpiin näyttelijöihin! Hän onkin lempi näyttelijäni Moon Geung Youngin, Sung Yurin sekä Yoon Eun Hyen kanssa. Brilliant Legacy on oivallinen sekä koskettava draama. Yhtenä hetkenä hauska ja toisena pyyhit kyyneleitä pois nenäliinalla. Han Hyo Joo ja Lee Seung Gi sopivat todella hyvin yhteen ja heidän kemiansa tekee draamasta nautittavamman, vaikka välillä tekisikin mieli mottaista Lee Seung Gin hahmoa nenään. Jaksoja on 28, mikä on paljon, mutta kun sarja loppuu, jäät kaipaamaan vielä lisää.


3. The Snow Queen.
The Snow Queen on ensimmäinen Korealainen draama jonka näin, enkä voinut jättää sitä pois listalta. Kun aloitin katsomaan draamaa, epäilin Sung Yurin näyttelijän lahjoja kuultuani että hän on entinen idoli,  mutta onneksi epäillykseni oli väärässä. Sung Yuri on aivan loistava näyttelijä ja hän sai minut itkemään moneen kertaan, joten varaa viereesi paketti nenäliinoja jos aijot katsoa draaman, sillä The Snow Queen on koskettavin draama jonka olen nähnyt. Tarina ei jumita missään kohtaa ja Hyun Bin yhdessä Sung Yurin ovat mitä loistavin pari.


4. Spring Waltz
Tätä draamaa ei kovinkaan moni varmaan tunne, mutta minulle se on yksi lemppareistani. Ensimmäinen Han Hyo Joon draama jonka katsoin ja juuri tämä sai minut rakastumaan hänen näyttelemiseensä. Yksi syy miksi pidän niin paljon tästä draamasta on sen musiikki. Rakastan piano musiikkia ja sitä on tässä draamassa paljon, sillä toinen päähenkilöistä Yoon Jae Ha (Seo Do Young) on pianisti. Draamassa on myös näyttelijänä komea Daniel Henney joka on monelle tuttu Wolverinesta sekä Super Juniorin Choi Siwon, joka nähdään draamassa Park Eun Youngn (Han Hyo Joo) serkkuna. Jaksoja tässä upeassa draamassa on 20.



5. Ojakgyo Brothers
After Schoolin Uee todisti tällä draamalla, että hän todellakin osaa näytellä. Ojakgyo Brothers keräsi loistavat katsoja luvut ja oli vuosien 2011-2012 yksi katsotuimmista draamoista vaikka onkin 58 jaksoa pitkä. Baek Ja Eun (Uee) ja Hwang Tae Hee (Joo Won) ovat sarjan tähdet ja loistavat koko sarjan aikana. He sopivat niin täydellisesti yhteen että media jopa epäili heidän seurustelevan oikeasti (mikä ei haittaisi faneja ollenkaan). Draama on hauska ja jossain kohdin surullinen. Suosittelen vahvasti tämän draaman katsomista, jos et ole sitä vielä katsonut.

Wednesday, March 20, 2013

U-Kiss- Collage



Taas on uusi albumi kokoelmassani, eilen postilaatikosta löytyi kpoptownista tilaamani paketti, jossa oli U-Kissin uusin albumi Collage sekä sormus. Yllätyin siitä miten nopeasti paketti tuli sillä usein tilauksissani menee yli kaksi viikkoa, mutta tämän tilasin 6.3 ja sain 19.3. Aloin kuuntelemaan U-Kissiä vakituisesti vasta kun he julkaisivat Neverlandin, joka on vieläkin mielestäni heidän paras kappaleensa. Olen kuullut aikaisemmatkin kappaleet, mutta vain muutamaan kertaan. Tämä on ehdottomasti U-Kissin paras albumi! Albumissa on siis yhteensä 12 kappaletta, joihin kuuluu Soohyunin ja Hoonin duetto More Painful Than Pain, Kevinin soolo My Reason sekä AJ:n ja Elin duetto Party All the Time. Oma suosikkini albumilta on ehdottomasti 10. kappale Cause I Love You, mutta täytyy sanoa että More Painful Than Pain on myös aivan ihana, Soohyunin ja Hoonin äänet sopivat täydellisesti yhteen ja melodia on rauhoittava. Standing Still, joka on siis albumin tittle track, erottuu mielestäni muista kappaleista heti alku sekunneilla, positiivisesti, ja olen iloinen että juuri se on valittu tittle trackiksi. Pidän erityisesti siitä että kertosäe on suurimmaksi osaksi englanniksi, joten sitä on helppo ulkomaailaisenkin laulaa mukana, ja täytyy myöntää että niin olen tehnytkin ;) Lempi kohtani kappaleessa on Elin ja AJ:n räppi, jota en voi olla toistamatta sekä Kevinin kohdat. Rakastan Kevinin ääntä ja hänestä on tullut Elin kanssa lempi jäseneni, jotka siis ennen olivat Kiseop ja Dongho. Jos olet katsonut Eat Your Kimchin haastatteluja U-Kissin kanssa, niin ymmärt miksi Kevin ja Eli ovat suosikkini.
Toivon todella että U-Kiss vihdoin ja viimein voittaisi palkinnon edes yhdessä musiikki ohjelmassa, he todella ansaitsivat sen! Neverlandin kanssa he olivat jo niin lähellä voitto.

Jos olet U-Kiss fani niin tämä albumin on must to have!

Thursday, March 14, 2013

K-Indie

Kun aloin kuuntelemaan Korealaista musiikkia vuonna 2005, kuuntelin enimmäkseen K-Indietä, BoA:n ja DBSK:n lisäksi. Olen aina rakastanut K-Indietä, muusiikki eroaa huomattavan paljon kpopista ja olen iloinen että vaikka kpop on todella suosittua, niin muusikkii listoilta löytää myös K-Indietä. Esittelen tässä postauksessa suosikki K-Indie kappaleitani ja toivottavasti tykkäät :) Ties vaikka alkaisit itsekkin kuuntelemaan.

Heenain- 1,2,3

 

Dear Cloud- 사라지지 말아요  

Lucite Tokki-Go

   

 Neon Bunny- A Polar Bear

   


Neon Bunny- Come a Little Closer

 Standing Egg  

  
Brother Su- It Was You

 

Wednesday, March 13, 2013

Uudet levyt




















Viikon aikana levy kokoelmani on kasvannut huimasti! Kauan odottamani SHINeen The Misconceptions of You saapui muutaman viikon odotuksen jälkeen postiin ja täytyy sanoa että oli kyllä odottamisen arvoinen. Kappaleet ovat aivan mahtavia ja levyn photobook on NAM :3 SM teki kyllä parhaansa tämän levyn kanssa, kuvat ovat ihania, jotkun hieman sumuisia, mutta se ei haittaa ja täytyy sanoa että en ole koskaan nähnyt näin erikoista photobookia. Sain muuten Minhon's photocardin :)
Nu'est Actionin ostin tumblr käyttäjältä muistaakseni hintaan 12 USD, oli pakko saada sillä Nu'est on aivan mahtava poikabändi enkä ennestään omistanut yhtään heidän levyään. Kuolasin nähdessäni photobookin ja varsinkin Aaronin kuvat (lempparini).
Girl's Generation The Boys albumi on eBaystä ja täytyy myöntää että en ole GG:n fani, mutta tämäkin oli pakko ostaa sillä Hyoyeon on aivan mahtava ja albumi näytti hienolta, ke ke ke. Jos SHINeen photobook oli erikoinen, niin on myös GG:n. Photobookia ei ollut vaan albumissa oli 10 pahvilappua (?), joissa oli jokaisesta omat kuvat sekä yksi ryhmäkuva. Mukana ei tullut photocardia, mutta lähettäjä laittoi mukaan Girl's Generation walletcard pakkauksen, jossa oli kaksipuoliset kuvat jokaisesta.
Karan Pandoran tilasin Soompista EXO-M ja EXO-K albumin kanssa (toinen M-albumi ostettu viime vuonna, mutta eksyi kuvaan) ja tilaus tuli myös muutaman viikon odotuksen jälkeen. Pandora on ulkonäöltään simple, mutta kaunis. Albumi on valkoinen myös sisältä ja niin on myös photobook. Jos olet nähnyt Pandoran teaser kuvat, niin ne löytyvät photobookista muutaman uuden kuvan kanssa. Albumi on siis mini albumi jossa on 5 kappaletta, lempparini on Padora <3
Kuvasta puuttuu Hello Venuksen albumi joka on saapunut postiin, mutta en ole kerennyt vielä hakemaan.

Jos joku on kiinnostunut ostamaan toisen EXO-M albumeistani, niin laitahan viestiä :)